Tapio Salon esitelmä:

Helvi ja Veikko Salon sodan aikainen kirjeenvaihto

Tämän puheen pidin sukukokouksessa Tervolassa, Tervolatalossa 7.7.2013.  Puhe on tehty katkelmaisesti eikä aina kronologisesti. Toivoin vain että jos haluatte käyttää puheen tietoja, olisi hyvä jos otatte yhteyttä, muuten voi tulla väärinkäsityksiä. Olen hyvin kiinnostunut sota-ajan tapahtumista Koivussa ja Jaatilassa. Ottakaa yhteyttä, artikkelin loppupäässä on sähköpostiosoite ja puhelinnumero.

Puheen yhteydessä Tuulikki Nilsson Salo esitti  viululla sota-ajan ”toivottuja”, kirjeissä mainittuja lauluja: Olit Karjala kaunehin maa, Tonavan aallot, Irja, Aila ja Kodin kynttilät. Lopuksi hän lauloi Oi muistatko vielä sen virren.

Hyvät sukulaiset.

Sota on ollut ankaraa aikaa. Isällä se kesti armeija mukaan lukien 5.5 vuotta. Äidillä se kesti yhteensä isän kanssa, jos lasketaan kihlaus ja naimisiinmeno aika, kesästä 41, syksyyn 44, kolme pitkää ja kovaa vuotta. Kun saksan sota meni koivun ohi, koivulaiset piileskelivät muutaman päivän Lintupirtillä, lokakuun puolenvälin tienoilla 44. Isä kotiutettiin 15.11.44. Siihen loppui sota heidän osaltaan.

Miehet sodassa, äidit kotona tai lottina sodassa, tai kuten äiti muonituslottana kotirintamalla. Kännyköitä tai internettiä ei vielä ollut keksitty, mutta olipa kirjeenvaihtomahdollisuus. Kirjeitä on sodista ja sotiin lähetetty ja vaihtelevassa määrin ne ovat säilyneet myös tuleville sukupolville. Monet ovat tuhonneet ne tietoisesti eri syistä. Niin kuin näissäkin kirjeissä on heidän nuoruutensa arvokkaimmat vuodet, rakkaus, kaipuu, mustasukkaisuus, tapahtumat, elämä ja kuolema, toiveet, haaveet ja kaikki, muuta keskustelun välinettä ei ollut. Eipä niitä moni toisten luettavaksi halua, en ihmettele polttamistakaan ollenkaan. Loma kaksi kertaa tai 4 kertaa vuodessa, muutaman päivän kerrallaan. Siinä kaikki ja kirjeissä loput. Pelkästään äidin ja isän rakkaustarinan kirjoittaminen vaatisi muutaman kymmenen sivua.

Äidin ja isän kirjeitä on yhteensä noin 650. Emme me lapset tainneet edes tietää niiden olemassaoloa ennen kuin äiti alkoi niitä isän kuoleman jälkeen, keväällä 1982, lukea uudelleen. Muutama vuosi ennen äidin kuolemaa hän sanoi haluavansa polttaa ne. Sanoin että älä polta, ei me niitä väärin käytetä. Eikä hän polttanut. Muutaman kirjeen epäilen kuitenkin hävinneen, ehkä ihan tietoisesti ja tahallaan.

Niihin mahtuu hyvin paljon erilaista tarinaa, paljon asiaa, josta aion kertoa joskus myöhemmin. Tällä kertaa otan esille jonkin verran lähinnä tämän suvun tapahtumia ja siinä ohessa jonkin verran sodan yleistä historiaa tässä erityisessä yhteydessä ja tässä erityisessä paikassa Koivussa, Jaatilassa ja vähän Louellakin. Jonkin verran jehovan todistajista, saksalaisista ja venäläisistä sotavangeista. Äiti palasi aina silloin tällöin juuri näihin puoliin, monta kertaa hän kertoi samoista asioista ja kirjeissä osa puheista myös vahvistetaan. Koska kirjeet ovat yksityisiä, niiden totuudet ovat vain heidän totuuttaan, kaikista näistä yksityisistä kirjeistä, myös muista kuin vanhempiemme, saamme heidän kuvansa sen ajan elämästä.

Kirjeissä mainitaan useasti sanat huhu ja terveiset. Huhu oli selvä informaatiolähde samoin kuin terveiset. Loukkaannuttiin jos terveisiä ei lupauksesta huolimatta ollutkaan viety perille. Terveiset oli tieto siitä että hengissä ollaan ja ollaan terveitä ja ystäviä, aikoina jolloin tieto ei levinnyt salamanopeasti ja henkikulta oli usein hiuskarvan varassa.

Ei ne elämän toiveet ja tavoitteet tämän päivän valossa kovin vaateliaita olleet, Jos saisi oman mökin ja lapsia! Lapsien määrästäkin oli jossain kirjeessä isän maininta että 4 voisi olla sopiva määrä. Kahdeksanhan meitä loppujen lopuksi siunaantui, yhdeksäs kuoli heti syntymän jälkeen 1949.

Ensimmäinen lapsi Tuula syntyi 2 vuotta naimisiinmenon jälkeen. Tätä aikaa pidettiin pitkänä, Isän sotakaverit kiusasivat isää tästä, ettei taida osata lasta tehdä. Isä piti raskauden salassa ja kun sitten tuli lomalta, jonka aikana Tuula syntyi, miehet taas aloittivat että ei tuo osaa vaimoaan raskaaksi saada, johon isä että mitäs tuosta kun lapsi jo on kopassa.

Tämä vuosi on näiden kirjeiden kannalta sekä juhlavuosi että suruvuosi: silloin syntyi Tuula ja vähän myöhemmin haavoittui äidin veli, Viljo eno(meidän perheessä Viljo oli aina setä, niin kuin Arvi setäkin, johtui kai siitä että enoja oli vai yksi: Tammelan/Alafrantin Hansi). Kirjeitä on paljon juuri tältä vuodelta. Tuskinpa kenenkään sukumme jäsenen ensimmäistä vuotta on dokumentoitu näin tarkkaan kuin Tuulan, joka syntyi 14.7.43.

Näitä kirjeitä ei siis poltettu ja eräässä kirjeessä joulukuussa 1941 isä kirjoittaa että säästä nämä kirjeet, tehdään vaikka kirja joskus.

Sota ja yhteiskunta sekä isä ja äiti ja talvisota

Koivunkin talolliset elivät aika hyvin, ruokaa riitti ja tavaraakin mitä nyt tarvittiin. Puutettakin oli, tavarat olivat huonolaatuisia ja kumisaappaatkin tehtiin paperista. Luokkavastakohtia oli tietysti myös. Joskus ne tulivat esillä myös kirjeissä.

Kaupungin ja maaseudun vastakohdat tulivat myös esille. Kaupunkilaiset kulkivat hienommissa vaatteissa eikä kaupunkilaista mielellään otettu palvelijaksi Setäläänkään, hienohelmoja, ei työntekijöitä. Kaupunkilaiset tulivat mielellään maalle. Siellä oli ruokaa ja rauhaa.

Sodan kulku näkyy kirjeissä. Ensin oli talvisota, sitten jatkosodan hyökkäysvaihe, asemasota ja lopuksi vetäytyminen ja täällä Lapissa vielä Saksan sota. Sodasta ei saanut kirjoittaa ja siksi äidin kirjeissä on enemmän asiaa ja tietoa kylästä kuin isän kirjeissä. Mutta kyllä kotona tiedettiin missä miehet olivat. Kirjeissä ei saanut kirjoittaa missä oltiin rintamalla mutta joihinkin kirjeisiin on myös paikkakunta vilahtanut. Toisaalta sotilaspassista ja historian kirjoista kyllä käy selville missä on liikuttu ja taisteltu.

Isä oli jääkäri helmikuun 42 saakka ja sittemmin talousaliupseeri joka sodan loppuvaiheissa ylennettiin kersantiksi ja sitten vielä siviiliaikana ylikersantiksi.

Isä on sotilaspassin mukaan saapunut palvelukseen Aleksis Kiven päivänä 10. lokakuuta 1939 ja lomautettiin toistaiseksi 10.6.40 Saijalla, Savukoskella. Talvisotahan alkoi 31. marraskuuta ja päättyi 13. maaliskuuta. Ilmeisesti joukkoja jätettiin jonkinlaiseen ylimääräiseen palvelukseen sodan jatkon pelossa kolmeksi kuukaudeksi. Luullakseni siellä tehtiin sodan jälkeen enimmäkseen metsätöitä.

He eivät seurustelleet vielä vakituisesti mutta muutamia kirjeitä vaihdettiin. Äidin ensimmäisessä kirjeessä 14.1.40 alkoi jo sankarivainajien kohtalot häämöttää. Äiti oli töissä osuuskaupassa ja kirjoittaa Arvon kadonneen, ruumista ei ollut löytynyt ja huhuja oli liikkeessä että hän olisi elossa. Arvo on kirjojen mukaan kuollut 23.12.1939.  Hautajaiset pidettiin vasta vuonna 1941, 28. Heinäkuuta. Arvo oli isosetäni Eevertin poika. Hänen veljistään tunsin Aslakin.

Seuraavassa kirjeessä(10.2.40) isä muistelee että oli tavannut äidin viimeksi iltamissa Jaatilassa, äiti oli mennyt jäähylle toisen miehen kanssa, isä oli pyytänyt saatolle, mutta äiti oli lähtenytkin aikaisemmin kotiin. Tällaista pikku kiukuttelua on varmaan ollut enemmänkin, se käy ilmi myös kirjeistä ja äidin sittemmistä punastelevista puheista. Kirjeessä mainitaan myös äidinäidin Idan alkaneesta seurustelusta Honkasen isännän kanssa.

Näiden muutaman talvisodan aikaisen kirjeen jälkeen hypätäänkin suoraan jatkosodan aikaan. Välirauhan ajasta voi mainita yhden tärkeän asian: äiti ja isä kihlautuivat keväällä 41.

Jatkosota

Isän jatkosota alkoi liikekannallepanoon 15.6.41.  Sota alkoi 25.6 ja rintamalle lähdettiin kuten talvisodassakin, Sallaan.  Kotiuttaminen oli kolmen ja puolen vuoden jälkeen 15.11.44.

Ensimmäisen kirjeen oli kirjoittanut äiti jo kolmen päivän jälkeen sodan alkamisesta. Isän jatkosodan kirjesavotta alkoi kolme päivää myöhemmin ja samalla tiheydellä se jatkui kolme vuotta ja 5 kuukautta. Ensimmäisessä kirjeessä mainitsee että Rovaniemeä on pommitettu ja Isä ja Viljo ovat siellä.

Kirjoittamisessa oli heti alkuun pieni tauko, isä sai loman ja he menivät naimisiin aika kiireellä. Olikohan niin että kuulutettiin samalla kolme kertaa ja sunnuntaina vihittiin, 27.7.41.

Sitten olikin jo toisen sankarivainajan hautajaiset. Äiti kirjoittaa elokuun 5. että Tiuraniemen Pauli on haavoittunut. Pauli Tiuraniemi eli Mäkitiura kuoli sittemmin 4.9. Pauli oli sukuseurassammekin aktiivisen Pentti Mäkitiuran isä. Pentti laitettiin viimeiseen lepoon viime syksynä.

Yksi asia on monesti esillä kirjeissä: työtä tehtiin paljon ja sitä ei välttämättä tunnettu raskaaksi vaan paremminkin sitä tehtiin ilolla. Talon työvaiheista äiti kirjoittaa paljon ja isä on huolissaan josko kaikki ehditään tehdä.

Toinen asia mikä kotitalon asioista käy ilmi on että sisaruksilla Viljo, Arvi ja Helvi, siis äitimme, oli erityisen lämpimät välit. Isällä, Viljolla ja Arvilla oli läheiset kaverisuhteet. Äiti kirjoittaa joskus aika tarkkaankin mitä veljet tekevät ja missä käyvät, kuka tytär on nyt se onnellinen joka poikien kanssa seurustelee. Milloin oli pojilla ikävä Ailia, milloin Fannia. Milloin pojat kävivät Kiukhaassa, milloin Louella tai missä milloinkin.

Melkein kuin veljestä puhutaan myös Eskosta. Hän oli Ollilan Esko joka asui Setälässä, käsittääkseni huutolaisena sinne tullut. Eräässä kirjeessä äiti sanoo että Esko on olut kotona kymmenen päivää ja käynyt rellestämässä Rovaniemellä.

Isä pohtii Idan, eli äidinäidin jaksamista, kehuu anoppia, sanoo hänen olevan yhtä hyvä kuin oma äitinsä, joka oli kuollut aikaisemmin. Muistaa kyllä myös muistuttaa kuinka huono isänisän uusi tyttöystävä oli ja äiti taas valittaa äidin uudesta miehestä. Äidin valitus kyllä loppuu aika paljon kun Ida saa lapsen. Eräässä kirjeessä äiti nauraa ja valittaa että mikähän tuosta pojasta tulee kun se on niin villi. Te jotka muistatte Honkasen Topin, tiedätte ettei sen hiljaisempaa tai rauhallisempaa kaveria juuri ole.

Isä kirjoittaa eräässä kirjassa että Heimo Salo oli puhunut perunoiden nostosta isän pikku kasvimaalla, mutta jos menet sen kanssa, pidä silmällä että ei kuluta aikaa jaatilalaisten kanssa puhumiseen.

16.9.41nostetaan perunat ja kymmenen päivän päästä tulikin jo ryskä.  Arvi valittaa että selkä on poikki. Samassa kirjeessä todetaan että Viljo lähtee ensi lauantaina sotaväkeen. Monessa kirjeessä toivotaan että sota loppuisi eikä poikien tarvitsisi lähteä. Eräässä kirjeessä isä kirjoittaa että talvisodassa, kun hän oli poikamies, olisi hän joutanut menemään sen sijaan että nuoret perheenisät kuolevat. Jatkosodassa olikin sitten myös oma säilyminen tärkeämpää koska kotona odotti ihana vaimo.

Sitten alkoi myös poikin kirjoittaminen. Äiti muisteli monesti meille lapsille että oli kova kirjoittaminen kun kolmelle piti kirjoittaa. Viljo valitteli melkein heti miksi Arvi ei kirjoita mutta Arvilla ei ollut aikaa vastata kun piti ryskätä.

2.10.41 äiti kirjoittaa että ryskätty on valmiiksi ja Ida ja Arvi menevät hakemaan hevosen pois.  Hevonen ei siis ollut kaatunut tai loukkaantunut, mutta huonompi tietysti kun annetaan pois.

On tiedotettu että 220 saksalaista tulossa. Heidät majoitetaan nuorisoseuran talolle ja Setälään tulee 4 upseeria. Äiti muisteli viimeisinä elinvuosinaan monesti tapausta kun yksi saksalainen lähenteli äitiä. Hän huiskautti sotilaan pois eikä siinä sen kummempaa. Mutta seuraavana päivänä tulivat SS-miehet tekemään kuulustelua tapahtumasta. Ilmeisesti toiset sotilaat olivat kannelleet. Äiti sanoi että hän säikähti että mitähän sille sotilasparalle tapahtuu ja vastasi miehille että ei täällä mitään ole tapahtunut. Saksalaisten sotilaskurin kun tietää olisi ehkä voinut tapahtua vaikka mitä.

Saksalaiset sotilaat ja suomalaiset naiset mainitaan kirjeissä usein. Äiti kertoo yhdessä kirjeessä että niistä nyt niin puhutaan – mutta on siinä perääkin. Kylän tyttäriä miehet tietysti kiinnostivat, niin myös koivulaisia. Isän kirjeistä paistaa myös mustasukkaisuus alkuvuosina, kirjoittaa mm. että silloinhan sinulla olisi talvisodan aikana ollut mahdollisuus kun et ollut naimisissa ja ruotsalaiset vapaaehtoiset oli siellä.

1.11.41 Radiossa soi Kodin kynttilat ja Tonavan aallot.

Lisää syksyn 41 tapahtumista

Kiukhan Eero on lomalla ja vie paketin Viljolle. Naapureita autettiin, käväistiin jossakin ja tuotiin tai vietiin samalla naapurillekin. Kyläläiset elivät aika lähekkäin, ehkä sotatilanne kärjisti auttamista vieläkin enemmän. Kirjeet ja paketit kulkivat myös rintamalle sen kanssa joka sinne sattui olemaan menossa.

Elettiin hyvin lähekkäin kylän elämää. Jatkuvasti oli vieraita, vuokralaisia, nuorisoseuran esiintyjiä, kävijöitä. Talossa yöpyi useasti saksalaisia ja suomalaisia sotilaita ja aseman sähköttäjätyttöjä. Miten ne kaikki mahtuivat ja miten Setälän asukkaat kaikkeen ehtivätkään!

Tammelassa, Idan siskon lähimmässä naapurissa, asuivat äidin eno ja hänen lapsensa. Paljon oli yhteistä ja paljon tapahtui. Mm tämä:

Eno ja Ryyti joivat ja pelasivat korttia. Ryyti suuttui ja ampui enoa ja luoti riipaisi enon jalkaa, mutta kuula sattuikin lähellä istuneen saksalaisen jalkaan. Juttu oli lehdessäkin.  Äiti ihmetteli että mitähän tästäkin seurasi. Tuskin kummempia koska asiaa ei sen jälkeen kirjeissä mainittu.

Veijo Tiuraniemi kaatui 1.11.41. Isä kirjoitti usein Veijosta, äidin serkusta, Isak Tiuraniemen pojasta. Hän oli ilmeisesti isän hyvä kaveri ja ystävä. Lähetti äidille muistosanatkin jotka äidin piti kirjoittaa seppeleeseen.  Valitettavasti äiti ei ollut huomannut milloin hautajaiset olivat eikä siis voinut hautajaisiin mennä. Isä moitti äitiä kovasti tästä unohduksesta. Miksi näin pääsi käymään? Kylät olivat lähekkäin ja aika läheisistä sukulaisista oli kysymys. Mutta etäisyys oli kylien välillä joskus pitempi kuin ne 5 km, eikä kukaan ollut muistanut ketoa.  Eikä edes lehdestä ollut huomattu vaikka lehdet luultavasti luettiin siihen aikaan aika tarkkaan.

Aseman Vappu ja Telle tulivat käymään.  Asema oli tärkeä paikka.  Paitsi että matkustettiin, sieltä kuului myös uutisia, siellä näki tuttuja, ohikulkijat olivat mielenkiintoisia, samoin tietenkin se mitä sotaan liittyvää junissa kuljetettiin. Äiti kertoi useasti kuinka eräs heillä myöhemmin talossa ollut venäläinen vanki joka päivä töitten jälkeen pani parempaa päälle ja lähti asemalle seisoskelemaan. Miksi? Hän oli ehkä lähtöisin isommalta paikkakunnalta ja halusi nähdä junia ja elämää. Mutta eräänä päivänä joku saksalainen upseeri näki tämän ja rupesi kyseleen että miten tämä on mahdollista, venäläinen vanki täällä täysin vapaana. Sen jälkeen vanki siirrettiin toiselle puolen jokea ja asemalla seisoskelut loppuivat.

Ensimmäiset vangit tulivat jo syksyllä 41 koivuun. Äiti kirjoittaa että venäläisiä vankeja on puutöissä halkometsässä – vanhoja ja raihnaisia.  Vankeja oli töissä useampia eri aikoina. Enemmän työkuntoisia vankeja tuli v 43.  Yhdestä äiti kirjoittaa että ryssä on kova tekemään töitä, hoputtaa Ottuakin töihin. Kun vankeja rupesi saamaan taloihin oli äiti aluksi vastaan, sanoi ettei voi ottaa kun on niin vihainen niille. Sitten kuitenkin totesi että eihän se heidän syy ole tämä sota, yksityisten ihmisten. Jotenkin tuntuu että tämä ajatus olisi nykyaikaisempi, mutta järkeviä ja humaaneja on oltu ennenkin.

Seuraavassa muutamia juttuja 41 – 42 ajalta 

Arvi sanoi että pitää äitistä huolta, ettei turhaa katsele vieraita miehiä

Viljo lähti sotaväkeen syksyllä 41. Isä kirjoittaa että ei tarvitse lähettää ruokaa mutta Viljo tarttee joulupaketin. Viljo kaipaa myös joulupukkia 42 jouluna. Isä ja Viljo olivat sodassa usein samoilla paikoilla, esimerkiksi helmikuussa 42 viiden km päässä toisistaan. Viljo sanoi ruoan olevan hyvää.

Isä kirjoittaa että Arvi voi ampua oravia – saa taskurahoja nahoista.

Kun Viljon piti mennä sotaan tammikuussa 42, äiti itki ja Arviin koski pahasti.

Asla kävi kylässä ja samoina aikoina sai Ida uudet hampaat.

Pauli Saraste on käynyt kylässä.

Viljo oli tehnyt kirvesvarren lauantaiaamuna ja pannut sen uuniin kuivumaan. No ei äiti sitä huomannut ja pani tulen uuniin.  Viljo tuli Tammelasta kotiin ja näki että uunissa on tuli. Viljo katsoi uunia ja toivoi äidin ottaneen sen pois. Mutta ei. Viljo aivan hermostui, kulki lattialla edestakaisin ja hoki saata ja peetä. No, tasaantui sitten ja teki uuden kirvesvarren.

VUOSI 43

Minulle ja varmaan muillekin sisarilleni ja serkuille on sota tullut lähimmäksi Viljo enon haavoittumisen ja isän suvun puolelta tätimme Aune Heinämäen Sulo miehen kaatumiseen kautta. Sulon hautajaiset pidettiin 3. syyskuuta 44, päivää ennen neuvostoliiton vastaisen sodan päättymisestä.

Siksi haluan kertoa vuoden 43 tapahtumista

Tässä pieniä katkelmia tapahtumista ensimmäisen puolivuotiskauden aikana 1943:

Joulupaketit ovat myöhästyneet, Viljon paketti myös. Joulupakettiin Ida laittoi nisukukon ja rieskaa.

Miljalta on tullut kirje.

Irene ja Uuno ovat käyneet Lukkarisessa.

Tuvan pöydällä on kirjoja joita äiti ajatellut salaa lukea, ilmeisesti yöpyneiden sotilaiden kirjoja.

Isä kirjoittaa: Hookanan Pentti ja Ruikan Pentti käyneet isän luona rintamalla. Isä lupaa vaihtaa kumisaappaat Arvin monoihin.

Äiti luki kirjan Sirpin ja moukarin alla. Se oli talossa yöpyneiden herrojen kirja, jonka hän luki ilman lupaa.

Isän porukat muuttivat Osterjoelle, jossa olleet aikaisemmin kesällä.

Arvi on pöllin ajossa Pirtin Oskarin kanssa.

Automiehet tislaavat jäähdytysnesteestä juotavaa, ei janoa vaan juopumista varten.

Äiti sanoi vänrikille (saksalainen joka asui tuvassa) että pitää tuoda puita ja sotilaat hakivat seuralta.

Isä kyselee miten pärjäätte kun Arvikin on mennyt metsään. Isä kysyy montako askia työmiestä Arvi haluaa palkaksi metsätöistä.

Kova pakkanen tammikuussa, -30, aurinko jo vähän lämmittää. Seuralla oli tanssit, äiti sanoo että en menis vaikka kannettas.

Arvilla on kutsunta helmikuun 15 päivä.

Seuralla asuu Sörkän sällejä, sanovat Koivun tyttöjä pöntöiksi.

Arvi vielä viikon metsässä, sitten ajaa lannan ja tekee puita.

Isä pahoittelee Arvin sotaan joutumista.

Äiti on saanut Viljolta kirjeen. Viljolla ollut kova hiihto, tuli korva kipeäksi.

Pojat lähtit riiulle. Kohtahan ne Arvinkin reissut loppuu.

Äiti haki Miljan pojan takin.

Isä toivoo että Arvi pääsisi Riihimäelle tykistöön.

Milja on hiihtämällä käymässä.

Äiti lähtee käymään Arvin kanssa Louella.

Jaatilan pojat tulivat tansseihin. Panivat hevoset äitin pihalle.

Viljo oli isän luona sunnuntain. Viljo huolissaan ”kuinkahan pian Arvi viedään.”

Arvi haki Tervolasta dynamiitinostoluvan kaivoa varten.

Viikon päästä tiistaina Arvi lähtee.

Äiti toteaa olevansa terve vaikka on raskaana. Valittaa ettei tule Viljolle kirjoitettua.

Arvi käynyt Kemissä, tuli myöhään.

Isä kirjoittaa että sano Arville ettei ota hyviä kamppeita matkaan.

Isä kävi Viljon Luona. Viljo kertoi että teki päivän puita eikä saanut ruuaksi kuin puuroa. Isä sanoo että pitää äitin nyt kirjoittaa Viljolle useammin kuin ei ole Arvikaan enää kirjoittamassa kotiperän asioista.

Äiti laski leikkiä Arville että ethän sinä muuta tartte kuin nisua reppuun.

Isä miettii miten äitistä tuntuu nyt kun Arvi on poissa.

Asla kävi ja kiusasi että taidat olla raskaana. Mukana oli myös Kankhan Leevi.

Isä toteaa että äiti kirjoittanut hänelle ensimmäisen kerran 18.1.40. Kyselee onko Arvilta tullut kirjettä.

Äiti sanoo että on malttamaton kirjoittaja, huolimatonkin, niin kuin Arvi, Viljo taas on rauhallinen kuin isä.

Arvilta tullut kirje, ikävä kotiin ja tyttölapsia, kovat harjoitukset.  ”koettelee Arvin villiä luontoa” sanoo äiti.

Isä käskee sano Viljolle terveisiä ja että Tikkalassa, Joensuusta Maaselkään, saa maitoa.

Isä toteaa että nyt tulee rangat hakatuksi kun on Esko ja Viljo lomalla. Rankaläjä ei pojilla pienennyt. Viljolla ja Eskolla kului aika hyvin keskenään. Ida äiti toteaa että kyllä ne rangat tulevat tehyksi kuitenkin.

Viljo tullut lomalta, ei varmaan saa peltotöihin lomaa, isä arvelee.

Irene ja Aldi, Evertin tyttöjä, ovat käymässä, olivat käyneen ompelijan luona toisella puolen jokea. Olivat niin hienoina että kateeksi kävi.

Isä toivoo että ois Arvikin siellä kotona vielä.

Isä kiittää mämmistä ja kakusta joka tuli paketissa. Toteaa että kanttiini on avattu ja Rovaniemeltä käynyt kotiseutukiertue, Lapinmaan johtaja oli mukana ja sanoi että ”Kotirintama kestää”. Annettiin pulla sököä. Tarjottiin kahvit.

Ottu lähti rippikouluun. Äitinäiti käväsi, oli hankkimassa porsaita. Myöhemmin on isä huolissaan että mistä porsaalle saadaan ruokaa

Radio tullut pataljoonaan. Kuuntelivat keskiviikon toivottuja. ”…siellä se Helvikin kuuntelee samaa ohjelmaa…”. Pyytää äitiä sanomaan äidilleen että jos näkisi sitä Korpia niin puhuisi että Viljo saisi työlomaa.

Kirje Arvilta joka arveli saavansa maatalouslomaa kuukauden. Viljolta myös kirje, pitää vastata kolmeen kirjeeseen. Eero ja Allaani tekevät latoa jänkälle.

Ottu tullut rippikoulusta, vain kaksi päivää jäljellä niin saa akan ottaa.

Eno käveli tien leveydeltä, aika lailla tuuterissa, käynyt Rovaniemellä. Ei heitä viinan juontia ennen kuin haudassa. Niin oli isäkin viinan orja. Eräässä toisessa kirjeessä äiti kirjoittaa että jos vain isä oli selvin päin, ei sen sopivampaa paria löytynyt kuin hänen vanhempansa.

Isä käskee Otun laittaa katiskot ja sitten kun ne saavat taimenta, osta kilo vaikka mitä maksais ja lähetä hänellekin.

Äiti käynyt Tervolassa ja Kemissä. Äidinäiti kotimiehenä. Äiti kävi Korven luona hakemassa todistusta että Arvi saisi työlomaa. Hän kirjoitti kirjeen Arville, jos se nyt mitään auttaa.

Kätilö tutki liian tarkkaan, sanoi että syntyy jo kesäkuun lopulla.  ”…ei kätilö rukka en siihen kerkiä.” Haki papintodistuksen. Pappi hymyili kierästi ja pukkas. Koko ukkeli. Otti todistuksen Arville lähetettäväksi.

Olisi ihanaa jos Arvi saisi pitkän loman.

Arvilta ei kuulunut mitään.

Kova tulva, Ottu ei voinutkaan laittaa katiskaa. Haapa Erkki on pitänyt siinä katiskaa, ei saanu mitään, saattaa valehdella.

Arvilta tullut pitkä kirje, valittaa että äiti kirjoitti niin vähän. Arvi ei vielä tiedä pääseekö lomalle. Arvi tuntui olevan kyllästyksissä, mutta sanoi ”…onhan minulla sisko jonka takia täytyy koittaa elää kunnollisesti. ”Saanut kirjeen myös Viljolta. Puovi pesty, kaipaa sinne nukkumaan. Korpi Maiju ollut kaverina pesemässä.

Kaupasta ei saa vehnäjauhoja. Äiti kylvää kokeeksi pikkusen.

Isä käynyt hakemassa metsästä tuohta, aikoo tehdä kapan. Paistoi kalaa, saanut ampumalla. Villapaidat otettu pois, pyytää lähettämään sen sinisen villapaidan.

Äiti laittoi Viljolle paketin. Istui vähän aikaa asemalla, siellä oli Eetu, ja yöjunasta pyörähti Arvi. Oli saanut 7 vuorokautta vain.

Äidinäiti toi kalaa, lähetti Viljollekin. Hermostuttaa kun ei kerkiä enempää isää ajattelemaan. Pesseet seurantalon, sinne tulee kemiläisten iltama. Kemiläisillä oikein kivaa ohjelmaa, piirileikkiäkin päälle.

Isä kirjoittaa isä että minulle ei tartte lähettää nisua, laita Arville.

Isä huolissaan äitistä kun ei saa apulaista, vaikka nuortakin. Toteaa Arvin loman lyhyyden. Käskee sanoa Arville paljon terveisiä että sota loppuu silloin kun ”Tildu ja Hitleri menevät naimisiin” ”… ei tätä saa muille sanoa”.

Arvilta loppui loma. ”Kovasti se poikaraja liuhtoi”. Ei paljon nukkunut.

Kaasilan Esko lomalla, pian saa Elisikin miehen kotiin, ruukaavat aina käydä peräkkäin lomalla.

Isä sanoo että mieli keveä koska Arvi saanut kylvettyä ja perunakin jo kohta maassa.

Äiti kirjotti Viljolle pitkän kirjeen. Frantissa Alma totesi että jo se Arvikin lähti ja Ida äiti purskahti itkuun.

Radiossa soi kodin kynttilät.

Pallari palannut koululle, täysin vapaa, syksyllä kai alkaa pitää koulua. Olisin halunnut kertoa enemmän ja kysellä teiltäkin näistä jehovan todistajien asioista. Ida ja Leo olivat jehovan todistajia jonkin aikaa 30-luvulla ja äiti kertoi niin paljon Pallari opettajan pidättämisestä ja käräjistä joille äiti joutui todistajaksi syksyllä 1942. Mutta se täytyy jättää toiseen kertaan.

Viljolta tullut kirje, lähtenyt linjoihin.

Äiti aikoo mennä pian puoviin nukkumaan, mukavaa.

Arvi pyysi uimahousuja, ja äiti värjäsi omista hänelle.  Kumikengät piti sille myös touhuta, niissäkin nykyään paperipäällinen.

Eilen oli ikäväntorjunta ilta, paljon väkeä, Jaatilasta paljon. Takkusen Väinö, Keränen ja Lapinmaan herrasväki hakivat illalla pyöränsä pihalta.

Toivo ja Asla olivat junassa, äiti piilotteli, kai siksi etteivät ne näe raskautta. Matinmikon Sanni, Ikosen Anna-Liisa ja Teuvo käyneet kun äiti oli Honkasella saunassa.

Isä saanut paketissa kalaa. Alaruikan Oiva tuli lomalta rintamalle, oli lainannut isältä saappaita, käski kylään. Isä meni maistamaan Muurolankin lohta.

Kymmenen ryssää yhteensä, Tammelassa kolme ja Honkasella viisi.  Olisi kuitenkin hyvä saada ainakin yksi heinäntekoon.

Isä käskee pitää ovet kiinni, ryssät vielä karkaavat.

Arvi tuli sunnuntaina ja nyt perjantaina lähtee.   Arvi tuli aamulla kiireissään ja myöhässä, siviilit päällä, panivat armeijan vaatteet pyörän rekalle, sanoi että heittää Louella junasta.  Juna onneksi seisoi kauan ja äiti ehti hakemaan sukatkin jotka oli unohtuneet Setälään.

Isän loman aikana 14.7 on syntynyt tyttö jolle on annettu nimeksi Tuula.  Viljo sanoi että ”Oli mukava kun Helvi teki tytön, ei tarvitse täällä korvessa rämpiä.” Viljo sanoi vielä että Tuula on kaunis nimi, mutta Lilja olisi ollut kauniimpi.

Putaansuun Niilo haavoittunut. Isä ei luvannut sanoa äidinäidille Viljon vuoksi. Viljo oli samassa porukassa.

Arvilta tullut pitkä kirje. Käskee sanoa terveisiä talossa olevalle tytölle, jos se on nätti. Äiti ei aio sanoa Sallille mitään terveisiä. Se on liian nätti Arville.

Aseman Vappu käväisi, tulee Eetun kanssa tänään. Kaasilan Eeva aikoo tulla tänään, samoin Kämäräisen Alma.

Nämä olivat kevään 43 tapahtumia joita kirjeissä mainitaan. Olen pyrkinyt otattamaan esille osan niistä joissa mainitaan sukumme jäsenistä, muita tapahtumia on myös ja paljon.

Viljon haavoittuminen

Viljo haavoittui kranaatista aivan elokuun alussa Salmijoella. Isä kirjoittaa siitä kirjeessään 3.8.43 ensimmäisen kerran. Haavoittuminen tulee vähän niin kuin pienempänäkin tapahtuma, ei kerro siis totuutta.

Isä sanoi minulle kerran että kävi seuraavana päivänä haavoittumisen jälkeen katsomassa Viljoa ja sanoi ettei uskonut hänen jäävän henkiin mutta kirjeessä hän siis vähätteli tapahtunutta, lohduttaakseen sisarta ja äitiä, Iidaa.

Kirjeessä, jossa hän puhuu Viljon haavoittumisesta ensimmäisen kerran, hän puhuu ensiksi heinänteosta, että Viljo tulee toistakymmenen päivän päästä lomalle. Kirjoittaa että puhutaan että sota loppuisi tänä syksynä. Puhuu tulevasta työstä ja että pitää säästää taloa varten.   Kertoi Viljon olevan Karhumäessä. On vähän haavoittunut. Koittaa mennä huomenna käymään. Sai kanttiinista karamellia, aikoo viedä tuliaisiksi. Käskee äidin olla rauhallinen, Jumalahan kaikkia johdattaa, saa pois linjoilta, on onnellinen. Isa käskee sanoa äidinäidille terveisiä ja sanoa että sota on toisien kohdalla liiankin julmaa.

Parin päivän päästä isä sanoo kirjoittaneensa myös äidinäidille kun oli käynyt kattomassa Viljoa.  Arvokin(isän veli) oli käynyt katsomassa ja sanoi Viljon olevan hyvillään kun joku käy katsomassa, tulee aika pitkäksi. Arvo menee tänäänkin. Lotta on keittänyt marjoista soppaa, vie sen ja kermapullon Viljolle.  Isä aikoo mennä lauantaina katsomaan.

Hoitaja luulee että Viljo siirretään sotasairaalaan Suomeen 3-5 viikon kuluttua. Viljokin haluaisi päästä Suomen puolelle, siellä saisi maitoa ja muutakin. Viljolla on hellä suu ei saata purra. Uskon että rupeaa toipumaan. Käskee äidin ja äidinäidin olevan huolestumatta sillä sanoihan Viljokin että ”Hyvä että meni näinkin.” Paljon on poikia haavoittunut ja kaatunut.

Äiti kirjoittaa 6.8 että on Ikäviä uutisia Viljosta. Äiti ei siis ole vielä saanut isän kirjettä. Äiti kirjoittaa että muut ovat tienneet sen kauan, kukaan ei puhunut mitään. Tullut joltakin toipilaalta, joka tavannut Viljon, kortti, jossa Viljo pyytää hilloja. Virallinen tieto on tullut tänään. Ikäviä juoruja kerrotaan, että Viljolta silmäkin mennyt.  Pojat ovat voineet nähdä väärin kun on naama veressä. Virallisessa ilmoituksessa oli vain että haavoittunut päähän, rintaan ja olkavarteen.

Äiti pani paketissa hilloja ja mehua.

Isä käynyt 8.8 Arvon ja Viljon luona. Viljo on parantunut paljon muutamassa päivässä. Arvo käy Viljoa kattomassa melkein joka päivä. Lotat touhun ihmisiä, pitävät huolta pojista vaikka siellä on heikkojakin potilaita.  Viljolta paljon terveisiä äitille ja äitinäitille.

Tuomukan Pauli vie Arville ja Putaansuun Niilo Viljolle paketit jotka äiti teki. Äiti näki asemalla Hookanan Penttiä joka oli kysyny joukkueenjohtajalta Viljosta. Kovat on kärsimykset jos kaikki totta on. Arvi rukka ei tiedä vielä mitään.

Äiti pyytää 12.8.43 isää kertomaan miten Viljon laita todella on. On kauhiaa jos Viljo jää invalidiksi, nuoruus menee sodassa ja sitten vielä menettää terveytensäkin.  Äiti on pannut kirjeen Arville että Viljo vain vähän loukkaantunut.

Äidinäiti tehnyt Viljolle piirakoita, mutta kuuli ettei voi purra, pani Isälle ja Arville, vain kaksi Viljolle. Kuinka tuntuu Viljosta kauhialle kun minustakin on niin paha, toteaa äiti.

Äiti saanut 16.8.43 Viljolta kirjeen jonka Arvo oli kirjoittanut. Viljo oli pannut vain nimen. Tuli hyvä mieli, juoksi heti Honkaselle äidille näyttämään.

Isä kertoo 16.8 nyt miten Viljon on todella käynyt. Kun tapasi ja kysyi miten jaksat, Viljo tunsi heti, ojensi terveen käden ja tuumas: ”Ikävästi on käynyt.” Vaikea saada puheesta selvää, huulet ajetuksissa, piti korvaa lähellä ja sai selvää. Sanoi silmän menneen. Kipeässä kädessä oli tunto, ei pitäis aivan kappaleina olla. Vähäsen hän hourikin.

Myöhemmin isää sanoo että hän on käynyt Viljon luona, vei sen Arvon kautta lähetetyn paketin. Ilosia uutisia äitille ja äidinäitille. Viljo on parantunut paljon, söi jo piirakkaa täyttä päätä. Katsoin kättä, sormet liikkui, ei se voi poikki olla.  Viljo tuumas: ”On se hyvä että on tuo vasen silmä terve, hänkin kun on vasenkätinen niin saattaa paremmin kaikenlaista touhailla.”

Isä lohduttaa että joulun aikaan Viljo pääsee on jo lomalle. Käskee kirjoittaa Viljolle.

Äiti sai 19.8.43 Arvilta kirjeen. Arvi ihmettelee kun Viljo ei kirjoita. Äiti  oli pannut Arville vain kortin. Ihmettelee ettei kukaan muu kertonut. On nyt kirjoittanut ja kertonut kaiken.

Viljo on ruvennut paranemaan. Pääsisi nyt Suomen puolelle, ja vaikka tänne pohjoiseen, pääsisi katsomaan. Mukava että Arvo on siellä, pääsee Viljoa katsomaan.

Äiti kirjoittaa 26.8.43 että Arvi tuli kuukauden lomalle. Suova on kaatunut vesijängälle, suuri vahinko. Arvi meni myllyyn Jaatilaan. Ryssä niittää ja yhdessä Arvin kanssa panevat seipäille. Paljon poikia päässyt maatalouslomille. Heimo kävi, oli käynyt Viljoa katsomassa.

Isä kertoo käyneensä Viljon luona, jutteli ja ajoi parran.  Ei ole enää hätää Viljolla. Lääkäri oli sanonut että silmä pitää ottaa pois, muuten menee toinenkin. 12. syyskuuta isä kertoo että nyt Vilho pääsee nyt Suomeen, mutta myöhemmstä kirjeistä käy ilmi ei päässytkään kun tulikuumetta.

Äiiti alkaa taas vähän epäillä että mitenkähän tässä Viljon kanssa oikein käy.

Isä kirjoittaa 16.9.43 että lehdissä ollut juttua Koivun tapahtumista, rikoksista, Miehet kyselleet että mikäs paikka se koivu oikein. Isä sanoi että ei ole koivusta vaan Jaatilasta.

Äiti kirjoittaa kirjeessä 30.9.43 että Esko kirjoitti Viljoa lähdetyn viemään Suomen puolelle, Tampereelle sairaalaan. Arvi kirjoittaa kortissa että on menossa Karhumäelle ja äiti toteaa on ”poikaraja” hyvillään kun näkee Viljoa. Jatkaa sitten että miksi kaikki pitää mennä päinvastoin, Viljohan on nyt Tampereella.

Äidinäiti kävi sairaalassa lokakuun loppupuolella katsomassa Viljoa.

Niin jatkuu elämä, ja jatkuu sota, kirjeitä kirjoitetaan, paketteja lähetetään.

4.10 .43 sanoo Saaren Aino Aslan rakastuneen häneen kovasti ja parihan heistä sitten tulikin.

Eräälle pojalle rintamalla oli Ruotsista tullut marmelaadia, Isä ja Arvo ostivat yhteisesti ja Arvo vie Viljollekin.

Viljo on sairaalassa ja alkaa hänkin kirjoitella, myös isälle, ja edelleen sattuu mitä vain, esimerkiksi: Takkusen Väinö ja Keränen olleet niin tuhannesti päissään että viimisen näytelmän ajaksi olivat kantaneet rekeen nukkumaan ja peitelleet turkeilla.

Viljolta on äidin kokoelmissa kaksi kirjettä jotka alkavat ”rakas sisko”. Viljon toipuminen vie pitkään ja on tuskallinen. Hän oli sairaalassa sodan loppuun saakka. Viljon mielivirsi oli Oi muistatko vielä sen virren, jonka kuuntelemme tässä nyt lopuksi. Laulun jälkeen pidämme hiljaisen minuutin seisten ja muistelemme sukumme sotaveteraaneja ja erityisesti nyt Viljoa, Arvia ja muonituslottaa äitiä sekä kaatuneita Arvoa, Veijoa ja Paulia, Sarasten Aarrea joka kaatui elokuussa 44, sekä viimeisen kokouksen jälkeen poistuneita sukulaisiamme Lauri Sarastea, Asta Kuuselaa  sekä sukuseuramme ahkeraa jäsentä Pentti Mäkitiuhaa ja eilen viimeiseen lepoon siunattua Unto Tuuraniemeä.

Te jotka muistatte sota-ajan tapahtumia voitte mielellään ottaa yhteyttä.

Erityisesti haluaisin kuulla reissusta evakkoon Lintupirtille.

Tapio Salo

tapio.salo@haparanda.se

puh +46705872539